Loimaan Lehti 15.9.2016.
Syöminen on jokapäiväinen "pakko" ja syömisen kustannukset ovat niitä pakollisia menoja, joista ei ihan rajattomasti pysty karsimaan. Silti suomalaisten ruokamenojen osuus kokonaiskulutuksesta on tipahtanut 1980-luvun 21 prosentista 2000-luvun 12 prosenttiin. Ei me silti syömisen määrää olla vähennetty, vaan ruuan hinta on tullut alaspäin ja toisaalta lämmitys- ja ruokamenojen jälkeen on jäänyt ns ylimääräistä rahaa käytettäväksi kännyköihin ja ties mihin muihin hilavitkuttimiin. Silti on perheitä, joissa vielä tänäkin päivänä mietitään, että annetaanko lasten harrastaa vai ostetaanko sillä(kin) rahalla ruokaa. Kaikilla ei ole laittaa edes sitä kymppiä päivässä koko perheen ruokiin.
Ruokamenoissa pystyy säästämään pitkän pennin jo sillä, että miettii, mitä syö. Onko mitään järkeä ostaa tammikuussa toiselta puolen maapalloa raijattuja mansikoita? Tarvitaanko me tammikuussa edes kasvihuoneissa kasvatettuja tomaatteja? Meillä on silloin juurekset! Hedelmät ja vihannekset ovat edullisimmillaan silloin, kun niiden on niiden satokausi on parhaimmillaan. Toisaalta niiden laatukin on silloin parempi. (Niin no, ei ne lentotomaatit ole kovin hyviä edes silloin kun niiden satokausi on...) Eikä ne pakastevihannekset ole ollenkaan huono vaihtoehto. (Tsekkaa satokausikalenteri!)
Kannattaa pitää myös heräteostoista päiväkirjaa. Silloin lävähtää silmille karu totuus siitä, miten paljon niihin herkkuihin ja muuhun "ylimääräiseen" menee rahaa. En tarkoita, että herkuista pitäisi pidättäytyä täysin. Täytyy vaan miettiä, että mitä syö ja miten usein. Se herkku maistuu ihan oikeasti paljon paremmalle kun sitä syö harvoin! Jokapäiväinen suklaalevy lakkaa olemasta herkku. (Toisaalta on tunnettua, että sokeri myös koukuttaa miltei yhtä tehokkaasti kuin tupakka. Mutta se on sitten ihan toinen juttu se!)
Ruokamenoissa pystyy säästämään myös lisäämällä kasvisten määrää lautasella. Punaista lihaa pitäisi tutkimusten mukaan syödä korkeintaan 500 grammaa viikossa (nykyisin suomalaiset syövät keskimäärin 750 grammaa viikossa). Punaisen lihan tilalla voi syödä kalaa (muutakin kalaa on kuin lohi...) ja/tai kanaa ja välillä voi pitää myös kasvisruokapäiviä. Tai sinne soosiin voi jauhelihan kaveriksi heittää papuja tai vaikka pieniä niitä pakastevihanneksiä.
Yksi erityisen suositeltava säästämistapa on ruokien suunnitteleminen. Toiset tekevät ruokalistan jopa kuukaudeksi eteenpäin, toiset miettivät vain seuraavan päivän syömisiin asti. Molemmissa konsteissa on puolesa. Kun miettii pitkälle eteenpäin, voi miettiä että tämän päivän keitetyt perunat jatkojalostetaan huomenna paistinperunoina. Toisaalta kun käy kaupassa usein, pystyy paremmin hyödyntämään kauppojen "punalappuisia" tarjoustuotteita. (Siis niitä, joissa on päiväys tulossa vastaan). Tarjoushaukkana liihottelussa täytyy kuitenkin pitää järki päässä. Edullisinkin ostos tulee kalliiksi, jos se päätyy roskiin. On siis hyvä edes yrittää pysyä ostoslistassa. (Palaan tuohon ruokalista-asiaan vielä myöhemmin...)
Hävikin hallinta on tosi tärkeä keino säästää ruokamenoissa. Suomalaiset heittävät ruokaa roskiin kesimäärin 24 kiloa vuodessa per asukas. Suurin syy hävikkiin on ollut se, että ruokaa on tehty liikaa. Mikä sitten on liikaa? Samaa ruokaa voi hyvin lämmittää seuraavana päivänä, kun vaan muistaa säilyttää ruuan asianmukaisesti. (Talvella voi kattilan nostaa yöksi vaikka parvekkeelle. Laittaa vaikka kannelliseen muovilaatikkoon, niin ei juhli lentävät tai pitkähäntäiset ruokavieraat) Tai laittaa reilusti osan siitä ylijääneestä ruuasta pakkaseen, sopivina kerta-annoksina. Toisaalta sitä jämää pystyy myös jalostamaan. Munakkaaseen saa upotettua nahistuneet paprikat tai kuivuvat juustonkannikat. Netistä löytyy näppärä sivusto Saa syödä! (www.saasyoda.fi) jossa pystyy etsimään reseptejä just niiden SUN jääkaapista löytyvien jämien hyödyntämiseen. Ja se kaurapuuron jalostaminen sämpylätaikinaksi on jo klassikko, mutta aina yhtä toimiva.
On myös hyvä kerrata, mitä ne ruokapakettien päiväysmerkinnät tarkoittavatkaan. Viimeinen käyttöpäivä löytyy helposti pilaantuvista tuoretuotteista: broilerista, lihasta, kalasta. Se päiväys on ehdoton. Viimeisen käyttöpäivän jälkeen tuotetta ei tulisi käyttää ollenkaan. Viimeisenä käyttöpäivänä tuotteen voi kuitenkin kypsentää ja pakastaa. (Luonnollisesti viimeinen käyttöpäivä -merkintä koskee vain tuotetta, joka on säilytetty oikein, pakkaukseen merkityissä olosuhteissa!) Parasta ennen -päivä taas tarkoittaa päivämäärää, johon asti valmistaja takaa tuotteen säilyvyyden (taas niissä pakkausmerkinnöissä mainituissa olosuhteissa) Parasta ennen -mekitty tuote on kuitenkin usein ihan käyttökelpoinen päiväyksen jälkeenkin. Tuote pitää vaan tarkistaa aistinvaraisesti (katso näkyykö ylimääräistä, onko tuoksu oikea, maistuuko "eltaantuneelle"). Toisaalta on hyvä muistaa, että kaikki pöpöt eivät näy silmille. Esim. hillopurkin pinnalla näkyvä home tarkoittaa sitä, että myös siinä lopussa hillossa on homeitiöitä ja voi olla myös homemyrkkyjä. Ja useimmiten se päiväysmerkintä koskee vain avaamatonta myyntipakkausta. Harvassa on ne tuotteet, jotka säilyvät avatussa paketissa siihen päivämäärään asti...
Ja itse tekemällä säästää myös paljon. Mutta tämänhän me jo tiesimmekin?
